maanantai 30. joulukuuta 2013

Tammikuu - Enero

Minä rakastan talvea. Lunta, nenänpäätä purevaa pikkupakkasta, monia kerroksia lämpimiä vaatteita. Kimaltelevia koivuja ja lumen narsketta jalkojen alla. Mutta tähän mennessä tämä talvi on ollut kaikkea muuta. Ajatukset kääntyvät väkisinkin Kanarialle.

Me encanta el invierno. La nieve, el frío que te "muerde" la nariz (cómo se dice en finlandés), varias capas de ropa para no tener frío. Los árboles helados que brillan como diamantes y el ruido que hace la nieve al caminar. Pero hasta ahora, este invierno ha sido todo lo contrario. Mis pensamientos vuelven una y otra vez a Canarias.



Tammikuu on usein ollut meille se vuoden vaikein aika. Pimeys kalvaa meitä pahemmin kuin kovimmatkaan pakkaset. Lumi toisi kaivattua valoa tuonne synkkään maisemaan. Miehenikin mainitsee ensimmäisenä masentavan pimeyden, kun häneltä kysytään mielipidettä suomalaisesta talvesta. Mikäpä olisi Päivänsäteen pahin vihollinen, ellei pimeys!

El enero ha sido casi todos los años "la época del bajón" en nuestra familia. No hay frío que nos haga sentir peor que la oscuridad. Y ahora ni hay nieve que iluminara el paisaje. Primero que menciona mi esposo al preguntarle sobre el invierno finlandés es la maldita oscuridad. Claro,¡a los lagartos les encanta el sol!

Yksi selviytymiskeinoistani on ollut huijata mieleni hylkäämään ajatus, että Kanarialla kaikki olisi niiiiiiin paljon paremmin kuin täällä. Espanjan television uutisia katsoessani sain muistutuksen eräästä asiasta, jota en todellakaan Kanarialta kaipaa; kalima eli Saharasta puhaltava kuuma tuuli, joka tuo mukanaan hiekkaa, hiekkaa ja lisää hiekkaa.

Una de mis maneras de sobrevivir el enero ha sido engañarme a mi misma a olvidar la mentalidad que todo esté muuuucho mejor en Canarias que aquí. Viendo las noticias de la TVE me recordaron de una cosa que para nada echo de menos; calima.


                           (ylläoleva kuva lainattu netistä - la foto arriba prestada del internet)

Koirien kanssa lenkillä päätin jatkaa listaa ja keksinkin vielä espanjalaisen byrokratian, joka saa minut kiehumaan joka kerta ja elokuiset 40+ -helteet, jotka ovat liikaa kenelle tahansa.

Aion yrittää jatkaa listaa, onhan minulla koko tammikuu aikaa...

Paseando con los perros, decidí continuar la lista y se me ocurrió todavía la burocracía española que me hace hervir la sangre cada vez y las olas de calor de 40 y pico grados de agosto que son demasiado para cualquiera a aguantar.

Intentaré alargar la lista, ya que tengo todo el enero para eso...

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Ensiaskeleeni Gran Canarialla - Mis primeros pasos en Gran Canaria

Tulin tuossa laskeskelleeksi, että tänään on 22 vuotta siitä, kun matkustimme ensimmäistä kertaa Gran Canarialle. Äiti oli säästänyt rahaa ja joulua vietettiin "hillitymmin", koska uusivuosi oli tarkoitus vastaanottaa ulkomailla. Perillä vierailuamme odotti myös serkku kanarialaisen perheensä kanssa.

Hoy estuve calculando que son 22 años de la primera vez que pisé el suelo de Gran Canaria. Mi madre había ahorrado dinero para llevar su familia al extranjero para pasar el Año Nuevo. Nos esperaban mi prima y su familia canaria.

Oli jännittävää lentää ensimmäistä kertaa lentokoneella, olla ensimmäistä kertaa etelänlomalla ja viettää uuttavuotta poissa kotoa. Paikalliset tavat oli tuolla kertaa vielä hakusessa; ruokailemaan menimme neljän aikaan ja nukkumaan viimeistään yhdeksältä.

Fue emocionante viajar en avión por primera vez, estar de vacaciones "en el sur" por primera vez y pasar el Año Nuevo fuera de casa. Eso sí, no cogimos las costumbres locales aquella vez tan bien; fuimos a "cenar" a las cuatro de la tarde y a dormir cómo último a las nueve.

Tuolloin tutustuin serkkuni miesystävän tyttäreen, joka on minua vuoden vanhempi. Vaikka yhteistä kieltä ei ollut, tulimme hyvin toimeen. Hän jaksoi puuhata kärsivällisesti ujon pienen suomalaistytön kanssa. Hänen ansioistaan syttyi myös kiinnostus opetella espanjaa, jotta voisimme seuraavalla kerralla jutella muutenkin kuin ilmein ja elein (tai serkkuni avulla).

Aquella vez conocí a la hija del novio de mi prima, una chica con un año más que yo. Lo pasamos bien aunque no tuvimos un idioma mutuo. Ella tenía la paciencia de jugar con una niña tímida finlandesa. Gracias a ella, me entró el interés de aprender español, para poder hablar más que sólo con gestos (o con la ayuda de mi prima).

Enpä olisi tuolloin voinut kuvitellakaan, että reilun kymmenen vuoden kuluttua siltä saarelta tulisin löytämään ensimmäisen työpaikkani, ensimmäisen kotini ja rakkaan mieheni.

No podría haber imaginado entonces que unos diez y pico años más adelante encontraría de aquella isla mi primer trabajo, mi primera casa y mi querido esposo.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Pikkumöttiäiset

Perheeseemme kuuluu kaksi pientä koiraa, Vinski ja sen poika Oliver. Tässäkin kohtaa tasapaino espanjalaisuuden ja suomalaisuuden välillä säilyy; Vinskillä on Espanjan passi ja Oliverilla Suomen.
Vinski on seitsemänvuotias koiratarhalta pelastettu paperiton Bodeguero ja Oliver viisivuotias sekarotuinen rakkauden hedelmä.



Vinski on se avoin espanjalainen päivänsäde tästä kaksikosta.Vinski rakastaa uimista ja inhoaa yli kaiken syyssateita. Raukalla ei ole alusvillaa, joten Suomen sadesäät ja pakkaset tuovat haasteensa ulkoiluun. Molemmat koiruudet käyttävätkin vaatteita ulkoillessa; ilmoista riippuen syyskuun puolivälistä huhtikuun puoliväliin.

Mieheni nauraa, että Oliverin "suomalaisuus" näkyy myös sen luonteessa. Oliver on näistä kahdesta se ujompi, jörömpi ja varautuneempi (kuten emäntänsäkin). Oliver rakastaa pallopelejä ja pusuttelua, uinti taas ei Oliveria suuremmin kiinnosta.

Tapaninpäivän askarteluina valmistui Vinskille kauan sunnitteilla ollut haalari kirpparilta ostetuista lasten kevyttoppahousuista. Kuvan jälkeen muutoksia on tehty jo pariin otteeseen ja viimeisimmän testilenkin jälkeen vaikuttaa, että muutama pikku muutos vielä tarvitaan. Mitään kaavoja ei ollut, vaan sakset heilui ja ompelukone surrutteli ihan näppituntumalta, asiakkaan välillä sovitellessa uutta vaatettaan!


perjantai 27. joulukuuta 2013

Menninkäinen astuu päivänvaloon

Kantonsa alta päivänvaloon astuu blogin muodossa pieni Menninkäinen.

Blogi kertoo suomalais-espanjalaisen perheen arjesta. Mieheni on meistä se Päivänsäde, joka sulatti suomalaisen jörön ja hiljaisen Menninkäisen sydämen.

Perheemme kaksi muuta valopilkkua ovat koiramme Vinski ja Oliver.

En halua määrittää teksteilleni tiettyä teemaa; kirjoituksia tulee varmasti ruoasta, käsitöistä, koirista ja ihan arjesta. Valokuvillakin tulen lukijoitani silloin tällöin viihdyttämään.

Tervetuloa mukaan matkaan!


Desde debajo de su piedra de escondite sale a la luz un lagart@ en forma de este blog.

El blog cuenta de la vida cotidiana de una familia finlandés-española. El nombre de blog no es lo mismo en finlandés que en español. El nombre español refiere a mi esposo, el Lagartero, y a mí, la lagartita tímida que consiguió sacar de su escondite a la luz del día. 

Dos bichos raros más de nuestra familia son nuestros perros, Vinski y Oliver.

No tengo ningún tema en especial para mis textos. Seguro que van a leer de los perros, de manualidades de diferencias culturales y la vida cotidiana. A veces les pongo fotos para animar el día. Escribiré en español también, por si acaso si hay alguién por esa esquina del mundo interesado en leer este blog.

¡Bienvenid@s a bordo!